Alku
Hei, olen alkoholisti. Olen raittiina ensimmäistä päivää.
Huh, meinaanko oikeasti julkaista tämän postauksen? No meinaanhan minä. Ehkä on ihan terveellistä kirjoittaa siitä, että ihmisellä voi olla alkoholiongelma, vaikka se ei mene kännissä töihin eikä näytä juopolta eikä edes ole juovuksissa harva se päivä. Jos alkoholi hallitsee ajatuksia ja elämää tai huomaat ajautuvasi kaupassa olut- tai siiderihyllyn eteen kuin tahdoton robotti tai jos kaadat viiniä lasiin ja kulautat ensimmäisen lasillisen nopeasti huiviisi ennen kuin kaadat lasin uudelleen täyteen ja sitten menet sohvalle puolisosi viereen, joka tietenkin kuvittelee sun juovan ensimmäistä lasillista ja naurat viattomasti kun se ihmettelee että mitenkäs se noin äkkiä päähän nousi, silloin sinulla on alkoholiongelma.
Olen uhonnut, että mulle ei tuota ongelmaa olla ilman alkoholia, mutta se ei pidäkään paikkaansa. Ongelma tässä ongelmassa on se, että se pahenee pikkuhiljaa, ja kun sitä vähättelee, se pääsee pahenemaan. Aloin epäillä itselläni alkoholiongelmaa ehkä joskus 2016. Olen sen jälkeen ainakin 5 kertaa päättänyt lopettaa alkoholinkäytön kokonaan. Ensimmäisellä kerralla päätös piti 8 viikkoa. Nyt viimeisellä kerralla se piti 9 päivää.
Sairastan masennusta, ja alkoholi pahentaa sitä selvästi. Juomisen jälkeisinä päivinä olen alakuloinen ja aikaansaamaton ja juon todennäköisesti uudelleen.
Mieheni luulee, että olen lopettanut juomisen, mutta ei selvästikään ihan täysin luota siihen. Ennen viimeisintä päätöstä olla juomatta hän saattoi haistella hengitystäni ja todeta "olet tainnut juoda oluen", kun olin todellisuudessa juonut 6 tai 7. Kerroin siitä hänelle, joten hän tietää, että pystyn peittelemään juomistani melko hyvin.
Olen huolissani myös fyysisestä terveydestäni. Mulla on ollut keväästä asti omituista ihottumaa, jolle en keksi syytä eikä se ota parantuakseen. Tiedän, että maksalla on osansa ihon hyvinvoinnissa ja pelkään, että ihottuma johtuu maksan ylikuormittumisesta.
Eilen join 2 puolen litran olutta eli 3 annosta. Yhteensä tällä viikolla olen juonut 7,5 annosta, joka ylittää jo riskirajan.
Kertauksena syyt, joiden vuoksi haluan päästä alkoholista eroon:
1) Haluan voida henkisesti paremmin
2) Haluan, että mieheni voi luottaa minuun eikä hänen tarvitse olla huolissaan
3) Haluan voida fyysisesti paremmin.
Kommentit
Lähetä kommentti